perjantai 2. elokuuta 2013

Päivä oli päivä meni

Hei kaikki!

Tänään (2.8) kävin ratsastamassa Ruusan pitkästä aikaa! En edes muista, milloin viimeksi olisin ratsastanut sen kunnolla. 
   Päiväni alkoi kello 6:30, herättyäni lähdin viemään hepat ulos ja ruokkimaan ne. Puhdistin myös karsinat samalla ja lakasin lattiat. Kotona olin takaisin joskus kahdeksan aikaan, eli aamutallilla meni noin tunti ja 15minuuttia. Syynä noin vähään aikaan oli kait se, että minulla oli vähän apuvoimia mukana!  

   Kotona söin aamupalaa ja siivosin huoneeni. Lähdin takaisin tallille noin yhdentoista aikaan ja annoin päiväruuat, siinä samassa söin tallilla itsekin. Puoli yhden aikoihin otin ponin sisälle, harjailin sen ja laitoin kamat. 
  
 Kenttä oli tyhjillään kun menimme sinne. Verkkailtiin siinä joku vartti, kun oltiin kuitenkin jo kävelty kentälle. Kentälle tuli verkan jälkeen Mari ja Vissy, he olivat toisella puolella kenttää kun me olimme etupuolella. Ruusa oli ylivirkeä, eikä meinannut pysyä hanskassa kurveissa! Videoita myöhemmin katsellessani huomaan, että se oikein aukoo suuta, että saisi ''lisää voimaa'' :D. Vaikka ohjat olivat normaalin tiukat, sai tehdä kunnolla pidätteitä, onneksi ei kuitenkaan repiä! 
   
 Voi luoja miten pienelle tuo satula näyttää!! Ehkä olisi aika vaihtaa isompaan? Satula on tosiaan mitoitettu Ruusalle vuosi takaperin, hieroja on käynyt sovituttamassa, mistään ei hierrä eikä paina, mutta nyt saa olla pari tuumaa isompi tai ainakin pidempi! :) Ruusa on kasvanut! + Näissä satula näyttää, että olisi valunut eteen, mutta se todellakin _vain näyttää_

Muistaakseni joku väitti, että ponissa ei ole ponkkua ;)? Ja melkein kerkesin hyppyyn matkaan...



   Otin satulan pois, koska meillä kävi pieni äksidentti... Olimme tulossa noin puolen metrin pystyä, mutta Ruusa kielsi siihen. Pysähdyttyä, se päättäkin hypätä ja mitä kävikään! Poni kompastui, menetti tasapainonsa ja lensi esteen läpi kyljelleen maahan!! Saa välillä sydämmeen lisää jykettä, ei kait siinä.  Mitään ei kumminkaan käynyt, eikä Ruusa ollut moksiskaan. Nousi heti ylös ja vähän ravisteli hiekkoja päältään pois. Mahavyö meni siis kuitenkin uusiksi.  
   Mutta sentään huomasi, että ilman satulaa-tyyli sopii sekä Ruusalle että minulle paljon paremmin, kuin satulan kanssa värkkäämiset. 



Saatiin sitten vielä pari ihan kohtuullista videopätkää, joten tein pienen koosteen :). 
   Minua on pyydetty tekemään postauksia, missä selitän tarkemmin asioita. Mutta oliko tämä liikaa vai ihan sopiva?  Ja olenko mielestänne liian iso tuonne selkään ?
   Älkääkä välittäkö ratsastusvirheistäni terveisin; ajava ratsastaja ;).

: R & M


13 kommenttia:

  1. Tämä oli sopiva ja et ole liian iso! Kivasti menette :-)//maunonponiblogi.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Et kyllä ole liian iso :) Yksi hyvä tapa hidastaa ponia on tiivistää istuntaa kunnolla ja vatsalihaksilla jarruttaa, jolloin ei tarvi ottaa niin paljoa ohjasta. Jo Ruusa availee paljon suutaan ja väistää kuolainta, löysä alaturparemmi voi auttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä neuvoista!! Mie kokeilen ens kerralla :).

      Poista
  3. toi satulahan on ihan lavoilla :DD???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tule sanomaan nimellä :). Ja ei ole, opettele lapsikulta lukemaan.

      Poista
  4. Ihana postaus Minttu taas :)♥
    Sun blogia on niin mukava lukea♥!
    Ja ootkos saanu Ruusalle hoitajan?
    Sulla on kyllä ehottomasti paras blogi!♥♥ Ainaki minun mielestä. Joka päivä käyn kurkkaamassa blogias, että onko tullu uusia postauksia! :)

    - Kiia :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aaaws kiia !♥ ja ei oo viel löytyny sopivaa :/. Kiitos paljon♥

      Poista
  5. Minttu mie ootan uutta postausta :))♥

    - Kiia taas :D

    VastaaPoista
  6. rattastat ihan uskomattoman hyvin ja en hoksaa mitään vihettä, vaikka en itekkään mikään huippu oo:DDd ruusa hyppäää hyvällä tekniikalla ja menee hyvin ei uskois raviponiksi jos ridaus kuvia kattoo:D sovitte ihan uskomattoman hyvin yhteen!:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos päivän piristämisestä ensinnäkin!! :) Kiva saada tällaisia kommentteja!♥

      Poista
  7. istut kyllä satulassa aika takana, vai näyttääkö sekin vain siltä ?:D mut joo kivasti menee muuten

    VastaaPoista